Suomalaista postmodernismia etsimässä, osa 1: 3. päivä

Ukkosen sineä Runnissa, Ylä-Savossa.

Kyllä tämä työstä käy tämä tutkimus! Matkamittari pyörähti jo aamulla toiselle tuhannelle, samoin kovalevylle kertynyt kuvamäärä. Vaan hienoa nähtävää on riittänyt yllin kyllin, maisemista alkaen. Ukkostavan ja sateisen aamun ensimmäinen kohde oli Kiuruveden kaupungintalo (Kari Niskasaari, Reijo Niskasaari, Kaarlo Viljanen, Ilpo Väisänen, 1984).

Kiuruveden kaupungintalo. Kari Niskasaari, Reijo Niskasaari, Kaarlo Viljanen, Ilpo Väisänen, 1984.

Tiililinnan arkkitehtuuri ei pettänyt, joskaan sää ei ollut kuvausolosuhteiltaan maailman paras, vaan ihan tavallista suomalaista realismia. Vaikka rakennus edustaa Oulun koulua raskaimmillaan, se edustaa myös samaa linjaa kantaaottavimmillaan. Jokainen yksityiskohta oli tulkittavissa vastalauseena modernismin laatikkolinjalle.

Maaningan kunnantalon ala-aula. Huttunen, Soukka, Taskinen, 1993.

Kiuruvedeltä jatkoin Virranrannan vanhustenkeskuksen (NVÖ 1992) ukkossateessa kuvattuani Maaningalle, jossa odotti Hannu Huttusen toimiston kilpailuvoittoon perustuva, vuonna 1993 valmistunut Maaningan kunnantalo. Rakennus oli hyvin säilynyt sekä estetiikaltaan että kunnoltaan, mitä nyt pientä rapistumista oli vaaleissa betonirappauspinnoissa. Sisätiloiltaan talo oli erityisen hieno, ja jäin miettimään, olisiko tässä esimerkiksi postmodernismin murrosvaiheesta, jolloin valtavirta kääntyi taas kohti ns. pelkistetyn suomalaisen modernismin perinnettä. Ulkoa Maaningan kunnantalo on pienipiirteinen, kohteliaasti maaninkalaiseen taajamamiljööseen päin niiaava, sisältä taas kovempi ja teknisempi. Tuli mieleen Tampere-talo ja jopa Pompidou-keskus Pariisissa. Hmm, pitää mietiskellä tätä lisää.

Maaningalta kurvasin Siilinjärvelle, jonka kauppakeskusta oli oikeaa liekehtivän täyspossun juhlaa. Varsinainen täky täällä oli kuitenkin Esa Laaksosen suunnittelema uimala-kylpylä. Rakennuksella on sama valmistumisvuosi kuin Maaningan kunnantalolla – 1993. Koin Siilinjärven kylpylän heijastelevan Mikko Heikkisen ja Markku Komosen suunnitteleman Tiedekeskus Heurekan (kilpailuvoitto 1985, valmistuminen 1988) ja edelleen Bernard Tschumin Paris Villette -tiedepuiston esteettisen uudistustyön jälkimaininkeja: valkoinen perusaihio, joka on koostettu geometrisistä perusmuodoista sisätilojen toimintojen vaatimien tilojen ja suuntien mukaisesti + kirkkaat tehostevärit ja korostukset.

Siilinjärven uimala-kylpylä Fontanella. Esa Laaksonen, kilpailuvoitto 1989, valmistumisvuosi 1993.

Nyt istun Kuopiossa ja lepään puhdaslinjaisen, puhdistetun ja pelkistetyn, kaikesta postmodernismin vivahteistakin ankarasti riisutun Pelastusopiston yökortteerissa. Tämä on tyylikäs, (edullinen!), mutta armoton paikka. Musta-harmaa-valkoisen huoneeni seesteinen rauha tuntui menevän yhdestä banaanista aivan poskelleen ja Vitran tuoli mulkoilee kimononi alta vallan vihaisesti. Anteeksi anteeksi.

Valtion pelastusopiston kurssihotellin sisäkäytävä, Kuopio. Mikko Heikkinen, Markku Komonen 1993.

Valtion pelastusopiston kurssihotelli, Kuopio. Heikkinen & Komonen 1993.

Mainokset
  • Trackback are closed
  • Kommentit (2)
    • Sakari Kestinen
    • elokuu 6th, 2010

    Kiitos tästä blogiviestistä! Avautui taas yksi asia, mistä ”alatyylistä” erityisesti tykkään postmodernismissa, siis hillityn uusvanhuuden lisäksi: vaihteleviin, mutta puhdaslinjaisiin geometrisiin perustuvasta ”Heureka”- tai jopa ”Huomentasuomenvanhalogo”-tyylistä (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/1/12/Huomentasuomi.JPG/255px-Huomentasuomi.JPG).

    Kartiot, sylinterit, ympyrä- ja puoliympyräikkunat ja pastellivärillä slämmätyt tiiliseinät, voiko ysärinalumpaa olla?

  1. Eipä kestä, kiitos taas kommentista. Nuo puhdaslinjaiset geometriset muodot ovat mielenkiintoinen ilmiö arkkitehtuurissa ja etenkin muotoilussa, Memphis-ryhmä lienee tästä tunnetuin esimerkki (http://designmuseum.org/design/memphis).
    Pyöreä ikkuna ja pastellivärit, jep! Niitä näkyi taloissa pitkälle 1990-luvulle saakka.

Kommentointi on suljettu.
%d bloggers like this: