Suomalaista postmodernismia etsimässä, osa 1: 1. päivä

Pielinen, Pohjois-Karjala.

Olin keväällä onnekas, kun sain Suomen kulttuurirahastolta vuoden apurahan väitöskirjatutkimustani varten, ja sitten vielä Valtion rakennustaidetoimikunnalta mukavan summan kenttätutkimusta varten. Tutkin postmodernismia suomalaisessa arkkitehtuurissa, ja on selvä, että tämäntyyppinen tutkimus tarvitsee muutakin kuin kirjaviisautta. Kenttätutkimuksen kysymys kuuluu: millaista arkkitehtuuria Suomessa tehtiin vuosina 1975-1995? Tänään oli ensimmäisen ekskursion ensimmäinen päivä, tämä viikko kuluu auton ratissa ympäri Savoa, Pohjois-Karjalaa ja Kainuuta. Suomi on iso maa. Ja kaunis.

Yökortteerina kunnon konstruktivismia: Kristian Gullichsenin ja Juhani Pallasmaan modulimökki 1960-luvun lopulta, Suomen ilmastoon viritettynä versiona.

Tänään ajoreitti kulki ystävien yökortteerista Savonrannasta Joensuun kautta Juukaan, siitä takaisin etelään Pielisen toiselle puolelle Lieksaan, josta viimeinen 100 km:n etapin surruttelin soratietä keskellä korpimetsää aina Kuhmoon saakka. Kävin tutustumassa mm. Joensuun yliopistoon (Söderlund & Valovirta 1979), Joensuun maakunta-arkistoon (Jan Söderlund 1991), Joensuun pääkirjastoon (Tuomo Siitonen 1992), Kolinporttiin (Juhani Katainen, Olavi Koponen 1992) ja Lieksan kirkkoon (Reima ja Raili Pietilä 1983). Tätä kirjoittaessani köllöttelen Kuhmossa Hotelli Kalevalassa.

Hotelli Kalevala. Ilpo Väisänen, Heikki Kukkonen 1989

Mitä opin tänään? Hyvää, rikasta, postmodernin ajattelun virkistämää ilmaisua löytyi ja sytytti, kameraankin tallentui 221 valokuvaa.

Juminkeko, Kuhmo. Heikkinen & Komonen 1999

Tärkein oppi tuli kuitenkin ihan vaan maisemia ihaillessa. Suomi on yhä vihreän kullan maa. Puu taipuu taitavissa käsissä huikaisevan hienoksi rakennuksiksi. Metlan talo Joensuussa veti tänään pisimmän korren.

Metla, Joensuu. SARC / Antti-Matti Siikala 2004

Mainokset
  • Trackback are closed
  • Kommentit (2)
    • Sakari Kestinen
    • elokuu 6th, 2010

    Aivan loistavaa! Seuraan tätä blogia RSS-feedinä ja kyllä nyt on pakko heittää propsit väikkäriaiheesta.

    Itse olen tutustunut nyt ihan maallikkona viimeisen parin vuoden aikana arkkitehtuurin postmodernistiseen kauteen tarkemmin. Aiemmin ihmettelin, että mikä oikein mättää kun rakennetaan nousukaudesta huolimatta taloja, joista tulee mieleen 70-luvun betonilähiöt ja ensimmäiset automarketit, ja kuvittelin erheellisesti 80-luvun Suuri maailmanhistoria-kirjan perusteella, että elettäisiin vieläkin postmodernia aikaa.

    Wikittäminen herätti minut todellisuuteen ja olen tosiaan viimeiset pari vuotta yrittänyt eri foorumeilla palauttaa postmodernismia kunniaan jatkuvasti toinen toistaan järkyttävämpien tekeleitten rakentuessa jopa hirveällä hypetyksellä.

    Onko muuten noin vuosien 1980-88 villitys kerrostalorakentamisessa, viistetyt parvekkeet postmoderni vai myöhäisrationalistinen ilmiö? Entä Tampereen suorastaan futuristinen kokonaisuus Koskikeskus + Hotelli Ilves + Verkarannan punatiilikerrostalot?

    Olen muuten syntynyt 1987 ja muistan hämärästi Tampereen asuntomessut 1990, et silleen 🙂

    • Kiitos, Sakari, kommentista ja anteeksi viive, reissu vei mehut naisesta ja kävin läpi saapunutta sähköpostia vasta tänään.
      Kiva, että ns. nuorempi sukupolvikin on innostunut kahdeksankytluvun rakentamisesta. Sinänsä postmodernismissa on se mielenkiintoinen piirre, että aatteellisesti elämme postmodernia aikaa, mutta tyylinä postmodernismi rajautui nimenomaan 1980-luvulle. Englanninkielisessä kirjallisuudessa ’postmodernism’-käsite voi sitten vielä vallan hyvin ulottua myös meidän aikamme ilmiöiden tarkasteluun, juuri tuossa aatteellisessa, modernismin jälkeisen ajan ajattelua ilmentävänä käsitteenä.
      Viistetyt parvekkeet, joo, kyllä tällä kokemuksella laittaisin ne suoraa postmodernismin piikkiin, mutta osastoon ’liudentunut’ tai ’soveltava’ postmodernismi. Kerrostalotuotannossa rationalismi oli vallalla, mutta possusta saatiin kätevästi kivaa muodikasta ilmettä elementtitaloihin.

Kommentointi on suljettu.
%d bloggers like this: