Mistä on kyse?
Olen helsinkiläinen arkkitehti Anni Vartola ja A4arkki on arkkitehtuuriaiheinen blogini, jonka aloitin elokuussa 2006. Tavoitteenani oli tuolloin – ja on yhä edelleen – laittaa muistiin sekä kuvin että sanoin niitä ajatuksia, mietteitä ja löydöksiä, joita aina silloin tällöin tulee eteeni ja joita tulee pohdituksi tavallista olankohautusta syvemmin. Blogini nimi tulee aivan yksinkertaisesti siitä, että puristan jokaisen juttuni noin yhden liuskan mittaiseksi. Blogini on aiemmin sijainnut osoitteessa http://www.arkvv.fi/A4arkki.
Kirjoitan omaksi ilokseni ja sormiharjoitukseksi. En pyri sen kummempaan säännöllisyyteen tai päivänpolttavuuteen, eikä takanani ole mitään polittiisia kytköksiä tai ammatillisia urasuunnitelmia, joita yrittäisin edistää kirjoittamalla. Pyrin hyvään, tiiviiseen kirjalliseen ilmaisuun, ja haluan tarttua niihin arkkitehtuurin alan ilmiöihin, jotka kaipaavat vähän ravistelua tai muuten vaan uutta näkökulmaa.
Tunnen alani sekä teoriassa että käytännössä. Pyöritän puolisoni kanssa pientä arkkitehtitoimistoa, mutta viime vuosina päätyökseni on muodostunut arkkitehtuurin teorian opettaminen Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla Otaniemessä sekä arkkitehtuuria käsittelevien artikkeleiden yms. juttujen kirjoittaminen.
Arkkitehtuuri on rakas ammattialani, muttei elämäni keskipiste, olen mukana paljossa muussakin. Tällä hetkellä tärkeimpiä asioita ovat Kaari-ensemble, neulominen ja muut käsityöt ja sitten ihan vaan inhimillisen luovuuden ihailu kaikissa eri muodoissaan. Käsitöitä koskeva blogini löytyy osoitteesta http://floraovisanni.blogspot.com/.
Kiitos, kun pistäydyit sivuillani!
Ei vielä paluuviitteitä.